Uutiset

Joulunaikaa ja antamisen iloa

21.12.2020

Tämä poikkeuksellinen vuosi lähestyy loppuaan ja valmistaudumme kukin tahollamme joulun tuloon. Ulkona sataa ja tänään vuoden lyhyimpänä päivänä vallitsee pimeys. Kaikki varmasti toivovat kovasti edes kuivempia joulunpyhiä, kun hanget ja nietokset jäävät meiltä varmasti tänä jouluna näkemättä ja kokematta.

Sinikellojen toiminta oli tänä syksynä hyvin erilaista kuin olimme suunnitelleet ja moni mukava asia jäi meiltä toteuttamatta ja kokematta. Iloitsemme kuitenkin siitä, että saimme tehdä muutamia meille tärkeitä lahjoituksia.

Jo kymmenen vuoden ajan olemme lahjoittaneet seudun 8. luokkien oppilaille kiristipendit. Opettajat valitsivat tänäkin vuonna luokilta niiden saajat, heitä oli yhteensä 11. Onnittelut kaikille! Tänä vuonna lahjoitimme myös nuorille yleisurheilijoille Lions liiton arpoja.

Pandemia on koetellut ihmisten jaksamista monella tavalla. Halusimme muistaa sellaisia lapsiperheitä, joilla talous on tiukilla. Lahjoitimme perheille ostolahjakortteja yhteistyössä Loimaan kaupunkiseurakunnan ja sosiaalityön kanssa. Yksinäisille ikäihmisille kirjoitimme joulukortteja, jotka Loimaan kotihoito toimitti eteenpäin. 

Kiitollisina mahdollisuudesta tuoda hyvää mieltä ja kokea joulunaikaan niin olennaisesti kuuluvaa antamisen iloa toivotamme kaikille rauhallisia ja rentouttavia pyhiä ja menestystä tulevalle vuodelle!

08.09.2021Sinikellojen syksy on toivoa täynnä
24.05.2021Eksoottinen harrastus Sinikelloille tutuksi
12.02.2021Erilainen Ystävänpäivä 2021
11.01.2021Alueen kirkkopyhä 2021 toteutui erityisjärjestelyin
21.12.2020Joulunaikaa ja antamisen iloa
06.10.2020LC Loimaa Sinikellojen kauden toiminta käynnistyy
03.01.2020Valo Sydämen -konsertti ystävän päivänä
19.08.2019Sinikellot lahjoittivat sydäniskurin Loimaalaisille
03.02.2019MLL Loimaan isä-lapsitoiminta sai tukea Sinikelloilta
01.02.2019Rakkauden sävelmiä ilmassa, ystävänpäivänä, tiätty!

Siirry arkistoon »