Uutiset

LC Loimaa Sinikellojen kauden toiminta käynnistyy

06.10.2020

Klubimme on aloittamassa toimintaa pitkän hiljaiselon jälkeen uusin innoin, mutta maltillisesti ja seuraten tarkasti tilanteen kehittymistä ja viranomaisten ohjeita terveysturvallisuudesta.

Viime kevään toiminta keskeytyi yhtäkkiä samoin kuin monen muunkin yhdistyksen toiminta. Viimeisimmän näillä sivuilla julkaistun uutisen jälkeen ehdimme vielä viedä läpi 14.2. onnistuneen ja paljon kiitoksia saaneen Ystävänpäiväkonsertin Valo Sydämen, josta vielä lämpimät kiitokset niin yleisölle kuin upeille esiintyjillemme Merikertulle, Jukalle ja Teemulle!

Helmikuun hiihtolomaviikolla ehdimme vielä lahjoittaa Vesihovissa lapsiperheille ilmaiset uimaliput. Lippuja riitti monelle seurueelle ja yllätys oli todella iloinen, niin saajille kuin meille antajillekin. Sekä Ystävänpäiväkonsertista että Vesihovin tempauksesta ja muistakin kevään asioista löydät lisätietoja ja kuvia Facebook-sivuiltamme, käy katsomassa!

Alkaneella kaudella suunnitelmissamme on tuoda tuotteita myyntiin joulunalusmyyjäisiin Sarkaan ja järjestää Ystävänpäiväkonsertti tutulla päivämäärällä 14.2.2021. Olemme jo alustavasti sopineet esiintyjistä, tulossa on varmasti taas ikimuistoinen ilta! Toivomme hartaasti, että saamme mahdollisuuden järjestää konsertin ja tavata taas teitä tukijoitamme Heimolinnassa.

Kevään poikkeusolojen jälkeen monet toimijoista ovat varmasti halukkaita järjestämään seutukunnallamme tapahtumia ja tuomaan iloa ja virkistystä tulevaan syksyyn ja talveen. LC Loimaa Sinikellot vastaanottaa hakemuksia avustuksista, jotka liittyvät ensisijaisesti alueemme lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseen. Lue kotisivujemme osiosta Avustukset ohjeet hakemusten tekoon.

08.09.2021Sinikellojen syksy on toivoa täynnä
24.05.2021Eksoottinen harrastus Sinikelloille tutuksi
12.02.2021Erilainen Ystävänpäivä 2021
11.01.2021Alueen kirkkopyhä 2021 toteutui erityisjärjestelyin
21.12.2020Joulunaikaa ja antamisen iloa
06.10.2020LC Loimaa Sinikellojen kauden toiminta käynnistyy
03.01.2020Valo Sydämen -konsertti ystävän päivänä
19.08.2019Sinikellot lahjoittivat sydäniskurin Loimaalaisille
03.02.2019MLL Loimaan isä-lapsitoiminta sai tukea Sinikelloilta
01.02.2019Rakkauden sävelmiä ilmassa, ystävänpäivänä, tiätty!

Siirry arkistoon »